Talvi kesän keskellä?

TÄMÄNKERTAISET yleisurheilun MM-kisat Etelä-Korean Daegussa – jonka oikeinkirjoituksen tarkistan ties monennenko kerran – ovat suomalaisnäkökulmasta ainakin tähän mennessä olleet siinä määrin ankeaa seurattavaa, että ajattelin raapustaa ”päivän epistolatekstin” hiihdosta. Joo, joo – tiedetään, että nyt on vielä elokuu, mutta siitä huolimatta en joutsalaisena malta olla kommentoimatta aiemmin iltapäivällä julkisuuteen tullutta uutista siitä, että hiihtäjät Aino-Kaisa ja Maija Saarinen ovat tänään ilmoittaneet vaihtavansa Joutsan Pommin hiihtotamineet jatkossa Lempäälän Kisan edustusasuun.

KUNNANHALLITUKSEMME päätti viikko sitten yksimielisesti olla enää vastaisuudessa tukematta Aino-Kaisa ja näköjään siis myös Maija Saarista, jotka viimeisinä huippuhiihtäjinä enää olivat jäljellä aikoinaan vähintäänkin kohtalaisella kohulla perustetusta Hiihtotiimistä. Siitäkin huolimatta, että kysymys ei ymmärtääkseni ollut järin suuresta summasta, nyt tehty päätös on mielestäni ainoa oikea. Sanon näin, vaikka edelleenkin pidän itseäni melkoisena hiihtoniilona, mitä tulee penkkiurheiluun.

SIITÄKIN huolimatta, että ulkopuoliset ovat sanoneet allekirjoittaneen omaavan keskimääräistä paremman muistin, en juuri nyt saa päähäni, minä vuonna tuo Hiihtotiimi tarkalleen ottaen perustettiin. No, niin tai näin, niin silloinhan siinä olivat Aikun lisäksi mukana tunnetuista nimistä sellaisetkin suuruudet kuin Mika Myllylä, Sami Repo ja Riitta-Liisa Roponen – tuolloin muistaakseni vielä tyttönimellään Lassila – sekä uraansa tuolloin aloitellut muuan Matti Heikkinen. Komeat nimet eivät poistaneet sitä tosiasiaa, että en ymmärtänyt Hiihtotiimin perustamista tuolloin, enkä vielä nytkään – joutsalaisuutta kun siinä edusti ainoastaan nimi! En mahda mitään sille, että kaikki nämä vuodet olen pitänyt Aino-Kaisa Saaristakin hollolalaisena, urheiluseuraa myöten. Minun kannaltani lohdullista on ollut tietysti se, että samaan virheeseen syyllistyttiin monesti Ylessäkin selostaja Jussi Eskolan toimesta.

SAARISEN siskosten tänään varmistunut seuranvaihdos todistaa osaltaan sen, kuinka haasteellista kannetun veden kaivossa pitäminen aina on.

Esimerkkiä esikuvasta

TÄNÄÄN me suomalaiset olemme saattaneet viimeiselle matkalleen sekä valtioneuvos Harri Holkerin (kok.) että viihdetaiteilija tunnetun Topi Sorsakosken. Esitän tässä yhteydessä lämpimän osanottoni kummankin vainajan omaisille. Harri ja Topi kuuluivat kumpikin alallaan siihen kansallisten merkkihenkilöiden kategoriaan, jota on viimeksi kuluneen vuoden aikana harvennettu Luojan toimesta liiankin kovalla kädellä.

VALTIONEUVOS Harri Holkeri sai ansaitusti osakseen valtiolliset hautajaiset. Minäkin niitä monen muun suomalaisen tapaan tänä aamuna seurasin – etten sanoisi holkerimaisittain, kahvia juoden. Sekä tämänpäiväisissä muistopuheissa että hetimiten kolme viikkoa sitten julkisuuteen tulleen Harri Holkerin kuolinuutisen yhteydessä häntä ollaan poikkeuksetta luonnehdittu vastuuntuntoiseksi, yhteistyökykyiseksi ja isänmaalliseksi mieheksi. Politiikkaa pitkään kotisohvalta seuranneena minun – kuten uskoakseni muidenkin – on helppo yhtyä näihin näkemyksiin.

SÄÄTYTALOLLA pidetyssä Harri Holkerin muistotilaisuudessa presidentti Martti Ahtisaari näyttää luonnehtineen ystäväänsä ”seuraamisen arvoiseksi esikuvaksi”. Niin, hautajaislähetystä tänä aamuna katsellessa minulle tuli mieleen, että on enemmän kuin symbolista, että valtioneuvoston seppeleen arkulle laskevat nyt vallassa olevan sinipunahallituksen päähenkilöt pääministeri Jyrki Katainen (kok.) ja valtiovarainministeri Jutta Urpilainen (sd.). Holkerihan oli aikoinaan 1987-1991 sinipunahallituksen pääministeri – osoittaen täten, kuten presidentti Mauno Koivisto (sd.) kolme viikkoa sitten totesi, että ”kaikki voivat olla yhteistyössä kaikkien kanssa”.

TUOLLOISEN sinipunahallituksen syntyyn vaikutti Harri Holkerin ennakkoluulottomuuden lisäksi tietysti monet muutkin tekijät – ei vähiten Mauno Koivisto itse, mutta siitä huolimatta juuri tämä on se seikka, joista kaikkien poliitikkojen – niin kunta- kuin eritoten valtakunnankin tasolla – tulee Harri Holkeri minunkin mielestäni esikuvaksi ottaa: yhteistyöhön on pyrittävä kaikkien kanssa. Väitän nykyään ”ovia lyötävän säppiin” liian helposti, silkkojen ennakkoluulojen perusteella. Niin, enkä nyt puhu suinkaan perussuomalaisista. Nykyisen hallituksen kehonkieli kertoo sen kahden pääpuolueen osalta selvää kieltään siitä, että allergiaoireet puolin ja toisin ovat ilmeiset. Kurssin on tässä suhteessa muututtava ja nopeasti tai syksystä ja talvesta tulee hallitukselle pitkä.

KENTIES liian pitkä?

Pelastetaanko lukiomme?

ELOKUU on kovaa vauhtia taittumassa lopuilleen, joten lienee paikallaan päättää tämä Mikon Mietteiden lähes kuukauden mittainen hiljaiselo – siitäkin huolimatta, että meno tässä maassa jatkuu yhä entisellään: kansallisia merkkimiehiä Harri Holkerin (kok.) ja Topi Sorsakosken muodossa on sitten viimeisen blogimerkinnän siirtynyt ajasta ikuisuuteen, talous sekä Suomessa että Euroopassa on sekaisin ja samaa voi sanoa myös presidenttipelistämme.

AIHETTA riemuun ei ole liiemmälti kunnallliselämässäkään. Vaan ei niin paljon pahaa, ettei jotain hyvääkin, kuten vanha sananlasku sanoo: eilisessä syyskauden ensimmäisessä kunnanvaltuuston kokouksessa hyväksyimme ikäihmisten palvelurakenteen muutoksen ja saimme päätettyä myöskin sosiaalityötekijän virasta, joka hoitaa myös koulukuraattorin tehtäviä. Viimeksi mainittu virka on ainakin aluksi vain puolipäiväinen, mutta parempi sekin kuin ei mitään; siksi monta vuotta tätä pestiä on Joutsaan toivottu – ja ihan perustellusti.

NIIN, siinä oli ne hyvät uutiset kunnallispuolelta. Huonoja uutisia kuultiin eritoten talousjohtaja Pekka Takalan suusta, joka – taas kerran – maalaili – synkkiä kuvia Joutsan lukion tulevaisuudesta. Viesti oli selkeä: jos oppilasmäärä tipahtaa parin seuraavan vuoden aikana 60:een, valtionosuuksien tippuessa Joutsassa joudutaan vakavasti keskustelemaan itsenäisen lukiokoulutuksen tulevaisuudesta.

VALTUUSTOSALIN perältä katsottuna kunnallisneuvos Terttu Hentinen (kesk.) näytti silminnähden järkyttyneen Takalan visioista. Niin, totuus kirpaisee usein. Olen valmis jakamaan Tertun huolen lukiomme tulevaisuudesta ”elämän ja kuoleman kysymyksenä” lähes täysin, mutta sitä en hyväksy, että totuuden puhumista nimitetään paniikin lietsonnaksi. Tosiasia on se, että jos oppilasmäärä kehittyy jatkossakin tämän syksyn tapaan (aloittaneita opiskelijoita 17!), kunnan ylläpitämää lukio-opetusta paikkakunnalla on nykymuodossaan mahdotonta jatkaa.

PRESIDENTTI Mauno Koiviston (sd.) sanoin jotain tarttis tehrä ja pian tässä asiassa. Jo eilen iltiasessa kokouksessa kerroin omana mielipiteenäni, että sen sijaan, että me kunnanvaltuutetut kiistelemme tämän asian tiimoilta keskenämme, voisimme yrittää vaikuttaa asiaan – ennen kuin on liian myöhäistä. Miten? Ehdotan, että Terttu ja minä – meille kun itsenäinen Joutsan lukio tuntuu olevan muita valtuutettuja rakkaampi – , kunnanjohtajamme Harri Nissinen, joku lukiomme opettajista sekä pari paikallista nykyistä julkkista, entistä lukiolaista (esim. Joutsan Seudun päätoimittaja Markku Parkkonen ja Nordean pankkipomo Jorma Welling) menisimme jo tämnä syksynä vanhempainiltoihin kertomaan paitsi lukiomme erinomaisuudesta, myös sen tarpeellisuudesta Joutsan elinvoimaisuuden turvaamiseksi myös tulevaisuudessa. Tuskinpa tuollaisesta puolestapuhujaryhmästä ainakaan haittaa Joutsan lukiolle ja sen tulevaisuudelle olisi!

MITÄ ajatuksia Joutsan lukio ja sen tulevaisuus sinussa herättävät?