Kävisikö siinä näin?
TÄMÄNKERTAISTEN presidentinvaalien ensimmäinen ennakkoäänestyspäivä lähenee ehtootaan. Toisin kuin yleensä tässä vaiheessa, korviini ei ole vielä kuulunut tai silmiini osunut minkäänlaisia arvioita ensimmäisen äänestyspäivän osallistumisaktiivisuudesta. Se lienee varmaa, että kansalaisoikeutensa ovat tähän mennessä täyttäneet ehdokkaastaan kaikkein innokkaimmat ja varmimmat äänestäjät. Minä en tuohon joukkoon vielä tänään liittynyt. Ehtiihän sitä presidenttiä, Tasavallan presidenttiä, äänestämään myöhemminkin.
MUUN vaaliohjelman lisäksi numerotietoa tulee seuraavan vajaan parin viikon aikana yllin kyllin, se on varma. Saa nähdä, kuka tämänkertaisista ehdokkaista ensimmäisenä aloittaa puheet mediapelistä. Veikkaan termin isää, Paavo Väyrystä (kesk.), joka vielä tänäkin päivänä ainakin itse uskoo vakaasti siihen, että Helsingin Sanomat etunenässä pudotti hänet valtakunnan korkeimmalta viralta vuonna 1994. Uskokoon, ken tahtoo! Sen suostun kuitenkin tunnustamaan, että viime hetken gallupeilla voidaan tiukassa tilanteessa ohjata äänestäjiä nousijan puolelle – siitä yksinkertaisesta syystä, että me suomalaiset haluamme olla vaaleissakin voittajien leirissä.
YLEN vaaliasiantuntijana työskentelevä Sami Borg näyttää julkistaneen pari tuntia sitten kannanottonaan, että toista kierrosta ei näissä vaaleissa ”perinteisillä mittareilla mitattuna” välttämättä tule. Tulihan se sieltä! Sauli Niinistön (kok.) kannatuksen ”romahtamista” jo reilun kuukauden kummastelleille olen useampaankin kertaan muistuttanut – Niinistön itsensä tavoin – että hänen todellinen kannatuksensa on koko ajan pysynyt 50%:n yläpuolella – todellisessa laskentatilanteessakin kun ratkaisevat vain annetut äänet. Hyvä, että totuus tuli ilmi sentään nyt – joskin se minun silmiini näyttää enää pelkältä ”oman selustan turvaamiselta”: oli vaalin tulos puolentoista viikon päästä mikä hyvänsä, voi Borg sanoa olleensa oikeassa. Mikä on asiantuntijan ja veikkaajan ero, minä vaan kysyn! Hoh-hoijaa…
MINÄ löin veikkaukseni rouva Valtiosihteerille ja Heimoveljelle ”tiskiin” jo eilen. Arvioni perustuu paitsi julkaistuihin presidenttigallupeihin, myös selkeisiin muistikuviin kaikista kaksivaiheisista kansanvaaleista sekä ”jonkinmoiseen ymmärrykseen” poliittisesta historiastamme, joka muun historian tavoin sekin tuppaa ainakin tietyiltä osin toistamaan itseään. Tässä tulos, johon toivon en liian vakavaa suhtautumista:
VIIKON kuluttua sunnuntaina pidetyn 1. kierroksen äänikuningas on Niinistö 46,5%:n ääniosuudella. Vaali siis menee kuin meneekin näkemykseni mukaan sille paljon puhutulle toiselle kierrokselle! Niinistön haastajaksi sinne päässee Väyrynen n. 15%:n äänisaaliilla. ”Mitalikolmikon” täydentää fantastisen kampanjan tehnyt Pekka Haavisto (vihr.) suunnilleen 12% kannatuksella. Perustelen nyt tehtyä arviota Suomen Keskustan legendaariseksi mainitun järjestökoneiston massiivisuudella vihreisiin nähden; ei mopolla kuuhun pääse – ainakaan vielä.
NELJÄNNEKSI presidentinvaalin ensimmäisellä kierroksella nousee Paavo Lipponen (sd.) 11%:n kannatuksella. Demareiden tehokas punakone on enää muisto vain, mutta sen verran siitä – vieläkin – tehoja löytyy, että tämänkin vaalin tulosta puheenjohtaja Jutta Urpilainen ja kumppanit voivat pitää torjuntavoittonaan. Sosiaalidemokraateilla on ollut presidenttiys hallussaan yli kolme vuosikymmentä, mutta nyt tuo tie on – toistaiseksi – näkemykseni mukaan kuljettu loppuun. Se on vielä sanottava, että ellei Lipposen kannatus ole lähellä nyt esittämääni lukemaa, on Niinistön läpimeno jo ensimmäisellä kierroksella hyvin lähellä. Hiipuvasta kannatuksesta huolimatta demareilla on huomattava rooli presidentinteossa – tälläkin kertaa.
PERUSSUOMALAISTEN Timo Soini jäänee vaalissa viidenneksi saaden noin 9%:n kannatuksen. Hän on käynyt kampanjaa hyvin ”mattivanhasmaisesti” ja se näkyy nyt vaalituloksessa. Lehdistössä alkaneekin pian vaalien jälkeen pohdinta siitä, onko Soinin tähti lähtenyt vihdoin laskuun, kuten ollaan ounasteltu. Ehdokkaista nuorinta, Paavo Arhinmäkeä (vas.), kannattaa presidentiksi 4% kansalaisista. Kaksi viimeistä sijaa vaaleissa menee kauneimman sukupuolen edustajille Eva Biadeutille (r.) (1,5%) ja Sari Essayahille (kd.) (1%). He eivät saa kannattajikseen edes kaikkia ”omiaan” vaan menettävät kannatusta ennen kaikkea Niinistölle.
ÄÄNESTYSPROSENTIN veikkaan tulevassa vaalissa jäävän noin 72,5:een. Tämä on seurausta paitsi selkeältä vaikuttavasta ennakkoasetelmasta, myös presidentinvallan systemaattisesta vähentämisestä. Vallaton keulakuva kiinnostaa kansalaisia edelleen, muttei enää niin paljon kuin aiemmin. Timo Soinin odotettua heikomman vaalimenestyksen lisäksi lehdistömme pohtiikin tulevana keväänä presidentti-instituution vaaleissa kokemaa alennustilaa.
MITEN sinä ennustat vaalien menevän – 1. kierroksella? Paras veikkaus palkitaan, ehkä…
-
Viimeisimmät
-
Linkit
-
Arkistot
- helmikuu 2012 (2)
- tammikuu 2012 (2)
- syyskuu 2011 (2)
- elokuu 2011 (3)
- heinäkuu 2011 (3)
- kesäkuu 2011 (7)
- toukokuu 2011 (7)
- huhtikuu 2011 (9)
- maaliskuu 2011 (8)
- helmikuu 2011 (8)
- tammikuu 2011 (7)
- joulukuu 2010 (4)
-
Kategoriat
-
RSS
Artikkelien RSS-syöte
Kommenttien RSS-syöte
