Muutosten tiellä

EILINEN ilta meni taas pitkälti kunnallispolitikoidessa, kun pidimme valtuustoseminaarin aiheesta Ikäihmisten palvelurakenne 2011 – 2015. Parituntisen tilaisuuden päätteeksi keskustelimme tovin myös kuntamme hallitusohjelmasta vuosille 2011 -2012. Tilaisuuden ikäihmisten palvelurakennetta käsittelevä osuus rakentui peruspalvelujohtaja Päivi Hakulisen erinomaisen napakkaan luentoon ja aiheesta käytyyn kohtuullisen vilkkaaseen keskusteluun.

ALKUVUODESTA suurin odotuksin pitäjämme peruspalvelujohtajaksi valittu Hakulinen korosti oikeastaan koko tilaisuuden ajan, että uudessa palvelurakenneuudistuksessa on otettava huomioon sekä kunkin ihmisen Suomen perustuslain hänelle suomat oikeudet, kuten myöskin inhimillisyys. Tervehdin ilolla tuota näkemystä, jolla olen itse perustellut esim. omaishoidontuen erinomaisuutta. Se on hoitomuodoista poikkeuksetta edullisin, mutta mikä tärkeintä, usein myöskin se inhimillisin vaihtoehto.

EILISEN ja jo asiasta aikaisemminkin käydyn kunnallisen- ja valtakunnallisen keskustelun perusteella on selvää, että palvelurakennetta on muutettava mahdollisimman nopeasti. Palveluseteleiden merkitys tässä uudistuksessa on merkittävä, mutta toimiakseen ne vaativat myös joukon uusia, hoivapalveluja tuottavia yrityksiä. Tähän liittyen halusin muistuttaa Päivi Hakulista niistä lukuisista ennakkoluuloista ja suoranaisista pelkotiloista sekä tietämättömyydestä, mitä ikäihmisillä liittyy ylipäätään kaikkiin uudistuksiin. Valistustyön merkitystä ruohonjuuritasolla ei kannata aliarvioida tässäkään asiassa.

ENNEN eilistä istuin valtuustoseminaarissa muistaakseni maaliskuussa ja aiheena oli tuolloin vajaan työkyvyn omaavien ihmisten kuntouttava työtoiminta. Tuolloin käydyn keskustelun rohkaisemana pyysin peruspalvelujohtajaamme nyt selvittämään, olisiko tältä sektorilta mahdollisesti irroitettavissa niitä poliittisessa retoriikassa paljon puhuttuja lisäkäsiä vanhustenhuollon vähiten koulutusta vaativiin työtehtäviin, kuten nyt esimerkiksi ulkoiluttamiseen ja ruoanjakeluun. Tiedän, että tällaisista “virikehenkilöistä” on saatu erinomaisia kokemuksia ainakin Sysmässä. Miksei siis meilläkin?

NYT kaavaillussa palvelurakenneuudistuksessa ennaltaehkäisevä toiminta nousee arvoon arvaamattomaan. Tässä mielessä Päivi Hakulinen on kaavaillut aloitettavaksi ikääntyvien terveystapaamiset seitsenkymppisille ja 80:n ikävuoden jälkeen ne toteutettaisiin vuosittain. Itse kiinnitin tähän asiaan huomiota jo yli vuosi sitten edellisen perusturvalautakunnan teettämässä Ikääntyvä olet sinä -raportissa; hyvä, että nyt ollaan pelkistä sanoista etenemässä myös konkreettisiin tekoihin.

TILAISUUDEN aikana useammankin kunnallispoliitikon suusta kiitosta saanut Päivi Hakulinen nosti esiin myös kotona asumisen mahdollistamisen tiettyjä tietoteknisiä ratkaisuja kehittämällä. Tämä on nyt kaavailluista uudistuksista ilman muuta pitkäkestoisin. Valtaosa nykyisistä vanhuksista on vielä voimattomia tietoteknisten hienouksien edessä, mutta tilanne muuttuu suurten ikäluokkien ikääntyessä päivä päivältä. Minun, kuten ymmärtääkseni muidenkin eilisten läsnäolioiden, oli helppo yhtyä Hakulisen näkemykseen siitä, että tämänkaltaiset hoitoratkaisut edellyttävät toimiakseen kuitenkin jo nyt ennakkoluulotonta osallistumista erilaisiin hankkeisiin, jossa näitä tietotekniikan hoivatyölle tarjoamia mahdollisuuksia testataan ja ideoidaan. Kehitys ei tapahdu hetkessä.

IKÄIHMISTEN ja kunnan hallitusohjelman lisäksi eilen sivuttiin hieman myös valtakunnan politiikkaakin. Eritoten Pekka Lankia (kesk.) tuntui menettäneen yöunensa uuden hallituksen ja sen alue- ja kuntaministeri Henna Virkkusen (kok.) uudesta pestistään hetimiten käyttämien, vähemmän mairittelevien kuntapuheenvuorojen vuoksi. Ehkä olen sitten turhan sinisilmäinen, mutta haluan uskoa siihen, että Joutsa päättää omista asioistaan itsenäisenä kuntana vielä seuraaviakin ministerinvaloja luettaessa. Olkoon hyvänä ennusmerkkinä tästä vaikkapa vain se, että kokoomuksessa on aloitettu jo kunnallisvaaliehdokkaiden etsintä reilun vuoden päästä käytäviin vaaleihin. Aikainen lintu madon nappaa, vai mitenseoli?

OLETKO Sinä kiinnostunut lähtemään ehdokkaaksi? Haastetta olisi tarjolla!

Punainen vaate

VIIKONLOPUN aikana Suomen tasavallan uusin hallitus saatiin nimittämistä vaille valmiiksi. Ensin hallitusneuvottelija Jyrki Katainen (kok.) ilmoitti perjantai-iltana hallitusneuvottelujen hänen henkilökohtaiselta kannaltaan myönteisestä lopputuloksesta ja viikonlopun aikana puolueet vihreitä ja kristillisdemokraatteja lukuunottamatta jakoivat salkut keskenään.

MINISTERINIMIEN putkahtaessa lauantai-iltapäivänä julkisuuteen silmiini ja korviini pisti yksi seikka: kokoomuksessa, mutta myös muissa Kataisen sixpackin puolueissa omia salkkuja hehkutettiin poikkeuksetta ”unelmapesteinä”. No, onhan sitä vähemmän totuudenmukaisia sanoja kuultu poliitikkojen suusta ennenkin! Harmi, että tulevista ministereistä epäilemättä tyytyväisin, ulkoministeri Erkki Tuomioja (sd.), loisti koko viikonlopun kameroiden ulottumattomissa. Oikeasti tyytyväisten ministerien joukkoon on varmasti luettavissa myös elinkeinoministeri Jyri Häkämies (kok.), sosiaali- ja terveysministeri Paula Risikko (kok.), peruspalveluministeri Maria Guzenina-Richardson (sd.) sekä kulttuuri- ja urheiluministeri Paavo Arhinmäki (vas.). Valittamista ei varmaan ole vihreilläkään, jotka saivat haltuunsa uuden hallituksen ympäristö- ja kehitysyhteistyöministerien salkut. Enää jännätään sitä, nouseeko viimeksi mainitulle pestille Heidi Hautala, Anni Sinnemäki vai Outi Alanko-Kahiluoto. Veikkaan ensimmäistä.

PÄINVASTAISISTA väitteistä huolimatta itse näen erityisesti Alexander Stubbin (kok.) pettyneen pestiinsä ulkomaankauppa- ja Eurooppaministerinä. Tuskaa tuskin yhtään lieventää se, että hänen nykyisen tehtävänsä ulkoministerinä perinyt Tuomioja on demareista kokoomukselle – jos mahdollista – Eero Heinäluomaakin (sd.) punaisenpi vaate. Palaako länsisuhteisiimme nyt se jääkausi, jonka Ilkka Kanervan (kok.) ja Stubbin väitettiin viime hallituskaudella Tuomiojan (ja Tarja Halosen) jälkeen sulattaneen? Veikkaan, että jatkossa värikkään politiikan lisäksi luvassa on myös samanmoista ulkopoliittista retoriikkaa, puolin ja toisin.

VIELÄKÖ kokoomuksessa halutaan Tasavallan presidentistä pelkkä seremoniamestari, nauhanleikkaaja, todellisen ulkopoliittisen johtajuuden sijaan? Kuuseen kurkottajat ovat kovaa vauhtia kapsahtamassa katajaan – tälläkin kertaa.

Liian monta muuttujaa

NUKUIN viime yönä todella huonosti. Viljelemällä proletaarihuumoria vaikkapa nyt Lisensiaatin tai Heimoveljen tapaan joku on tietysti nyt innokas minua  muistuttamaan, että eikös porvari ole ollut aina tunnettu heikoista unenlahjoistaan. Ehkä – ainakin, jos on liian kuuma. Ja nyt on; sekä ulkona että hallituspelissä.

ÄÄRETTÖMÄN hitaasti kuluneen yön jälkeen aloin aamunkajossa hahmotella poliittista satiirikirjoitusta eduskuntatalon puistoon reilun viikon tuumaustauon jälkeen kokoontuneesta nuorisokuusikosta. Aina trendikäs Jyrki olisi tässä tarinassa juonut punaisessa aitauksessa sixpackillisen Jutan lähikioskista hakemaa Urho-olutta, josta ensiksi mainittu ei tosin pidä – se kun muistuttaa häntä liiaksi ajasta, jolloin Suomea ihan yleisesti ainakin avoimuudestaan tunnetuksi tulleessa länsimaailmassa kutsuttiin Kekkosslovakiaksi. Mutta janon tunne on kaikesta huolimatta kuitenkin liian voimakas – etenkin, kun uhkeahko vaaleaverikkö Jutta hokee vieressä: ”Ota ny, mä autan – ja tarjoon!”

TYÖNJAKOA tarinaan hahmottelin siis seuraavasti: Jyrki – porukan pomo ja joukon janoisin – keskittyy yksinomaan juomiseen – ja vastoin tapojaan, itselleen lopputuloksesta välittämättä. Salaa häntä ihan vähän ihaileva Jutta toimii tälle pullonavaajana ja lopussa sekä fyysisenä että henkisenä tukena. Ympäristötietoinen Anni olisi tässä hahmottelemassani tarinassa keskittynyt syntyvien roskien keräämiseen ja suomenruotsalainen Stefan olisi puolestaan kiidättänyt Jyrkin tyhjentämät ja Jutan avaamat tyhjät hylsyt lähikauppaan. Pullon-/tölkkien palautuksesta saamansa rahat Stefan – porukan lähtökohtaisesti varakkain ja solidaarisin – olisi antanut puolestaan mielellään radikaalista luonteestaan tunnetuksi tunnetulle Paavolle, jotta tämä pysyisi tyytyväisenä koko nyt tehtävän retken ajan. Tämän nuorisoporukan iloisen kesähetken olisi tarinan lopussa keskeyttänyt porukan selvästi vanhin, Päivi, joka kaveriporukan piirissä on jo vuosikausia tullut tunnetuksi omista moraalisaarnoistaan tässä sekaiselta vaikuttavassa seurakunnassa.

VAIKKA tarinan pääpiirteet olivat nopeasti selvillä, hyvin pian huomasin, ettei minusta ole satusedäksi – sen verran monta erilaista muuttujaa sepitelmä olisi pitänyt sisällään. Uskottava se on, että minun on pitäydyttävä jatkossakin vain tosiasioista kirjoittamiseen.

JOS ei minulla, niin vielä vähemmän syytä sepittelyyn omassa hahmotelmassaan on nyt hallitustunnustelija Jyrki Kataisella (kok.). Toivottavasti hän onnistuu kuitenkin urakassaan paremmin kuin minä omassani. Se ei vakuutteluista huolimatta ole ollenkaan varmaa, mutta se on selvää, että Suomi tarvitsee itselleen mitä kiireimmin aidosti toimintakykyisen enemmistöhallituksen.

JOKOHAN te kaikki nyt uskotte, että politiikassa ei jaeta koskaan tyylipisteitä? Siitäkin huolimatta, hauskaa viikonloppua!

Musta hevonen?

KUN politiikasta on mukava savolaisittain sanottuna huastella ja kirjoittaa, on ihan virkistävää, jos sitä voi näinä hallituspulan päivinä harjoittaa jostain muustakin näkökulmasta kuin ainoastaan jo kaksi kuukautta sitten käydyistä eduskuntavaaleista. Tänään voi – kiitos Pekka Haaviston (vihr.). Hän on tällä kertaa ensimmäinen virallinen presidenttiehdokas, vaikka noihin vaaleihin on aikaa enää puoli vuotta. Julkisuudessa tosin yritetään vieläkin ikään kuin siirtää näitä vaaleja kauemmas ilmoittamalla, että ne pidetään ”tammikuussa 2012”. Niin, siihen on tosiaan aikaa enää puoli vuotta. Edellisellä kerralla, vuonna 2006, esimerkiksi Sauli Niinistö (kok.) oli jo tässä vaiheessa kampanjoinut useamman kuukauden ajan. No, kohtuullisuuden nimissä on sanottava, että silloin ei käytykään eduskuntavaaleja.

VIIKONLOPPUNA virallisen ehdokas-statuksen saava Pekka Haavisto ilmoitti tavoitteekseen pääsyn vaalien ratkaisevalle toiselle kierrokselle, koska ”presidentinvaaleissa tapahtuu aina yllätyksiä”. Hän on tässä aivan oikeassa. Sanoisin, että Haaviston tavoite on rohkea, mutta aivan vailla pohjaa se ei ole. Kuten jo legendaarisen UKK:n aikaan, mutta eritoten tänään, jolloin presidentti-instituutiosta ollaan lainsäädännöllä parlamentarismin nimissä kansankielellä sanottuna tehty munaton prinssi, viranhaltijan olisi suotavaa olla joka lähtöön puoluepolitiikan ylä- ja eritoten ulkopuolella. Näen, että Haavisto täyttää nuo kriteerit monin verroin paremmin kuin vaikkapa Paavo Väyrynen (kesk.) – Eero Heinäluomasta (sd.) nyt puhumattakaan. Samaa voidaan sanoa potentiaalisina ehdokasniminä esillä olleista Seppo Kääriäisestä (kesk.), Anneli Jäätteenmäestä (kesk.) kuin myöskin Alexander Stubbista (kok.), jonka nimen olen muuten tähän asti systemaattisesti kirjoittanut aina väärin. Suoralla kaksivaiheisella kansanvaalilla toimitettava presidentinvaali on ainakin minulle täysin henkilövaali.

MIELENKIINNOLLA panin merkille, että tämänpäiväisessä Pekka Haaviston presidenttikampanjan avaustilaisuudessa nähtiin niin presidentti Martti Ahtisaaren ystäväpiiriin kuuluva toimittaja Rauli Virtanen kuin myöskin oikeushammaslääkäri, professori Helena Ranta – viimeksi mainittu käsittääkseni kampanjassa vieläpä ihan virallisella statuksellakin. Sanoisin, että nimettömämmälläkin porukalla ollaan suorassa kansanvaalissa pärjätty takavuosina vallan mainiosti.

OLISIKO eritoten kansainvälisissä tehtävissä uraa tähän asti luoneesta Pekka Haavistosta tulevien presidentinvaalien yllättäjäksi?

Marin matkalaukku

JOS en nyt ihan väärin muista – tätä Mikon Mietteet -blogia kun olen tässä muodossa sentään jo yli kaksi vuotta pitänyt – olen joskus aiemmin hehkuttanut suomalaisten sananlaskujen toimivuutta. Niitä on pakko mainostaa myös tänään.

KENELLEKÄÄN tuskin on yllätys, että viittaan nyt yhä käynnissä oleviin hallitusneuvotteluihin. Kaikkien eduskuntaryhmien puheenjohtajat ilmoittivat reilut pari tuntia sitten, että Jyrki Katainen (kok.) voi jatkaa hallitustunnustelijan tehtävässään. Hän ilmoittikin hetimiten jatkavansa neuvotteluja kaikkien puolueiden kanssa eikä yksikään hallituspohja ole kuulemma kaatunut. No niin, ympäri käydään ja yhteen tullaan – ja koskaan ei pidä sanoa ”ei koskaan”, vai mitä Jyrki?

HALLITUSNEUVOTTELUJEN kestäessä kaikki poliitikot ovat olleet suorastaan liikuttavan yksimielisiä siitä, että hallituksentekoprosessi etenee nyt vuonna 2000 säädetyn, parlamentarismia korostavan, uuden perustuslain mukaan. Ehkä joo, mutta kyllä tässä joku mättää pahemman kerran, kun juuri nyt näytämme hallituspelin suhteen olevan aivan yhtä alkutekijöissään kuin vaali-illan jälkeisenä aamuna, maanantaina 18. huhtikuuta. Syyttäkää vain ”kekkoslaiseksi”, kun sanon, että tällaisten ”karusellitilanteiden” estämiseksi tulevaisuudessa Tasavallan presidentillä täytyy olla ståhlberglaisessa hengessä tarvittaessa valtaa myös tämänkaltaisissa poikkeuksellisissa sisäpoliittisissa tilanteissa. Tähän samaan viittasi – tosin hivenen epäsuorasti – jo professori Jarmo Virmavirta (kok.) eilisessä Uuden Suomen blogikirjoituksessaan. Voin taata, että se ei olisi edes länsieurooppalaisessa mittakaavassa yhtään sen epädemokraattisempaa saati poikkeuksellista kuin tämä nyt jo hyvän matkaa toista kuukautta tässä maassa vallalla ollut Mä en leiki enää sun kaa –jahkailu. Kas kun kukaan ei nyt kehtaa valittaa EU-huippukokouksiin osallistumisen kimuranttiudesta! Kesärannan emännyyttä yhä hoitavalla Mari Kiviniemellä (kesk.) lienevät jakkupuvut yhä kaiken varalta matkalaukussa.

JYRKI Katainen totesi siis kaikkien hallitusvaihtoehtojen olevan yhä auki. Tokkopa sentään; eilenhän vihreät torppasivat omassa ryhmäkokouksessaan nk. porvarihallitukseen osallistumisen. Jos nyt pitäisi veikata, sanoisin, että tähän maahan syntyy kokoomuksen, sdp:n, keskustan, rkp:n ja kristillisdemokraattien ainakin retoriikan mukaan selkä vääränä vastuuta kantava koalitio. Vain pääministerin nimeä enää arvuutellaan.

Peli jatkuu

HISTORIAA, eritoten poliittista historiaa lueskellessa on monesti tullut harmiteltua sitä, kuinka väritöntä ja ennalta arvattavaa historioitsijan näkökulmasta nykyinen poliittinen elämämme oikein on. Tuohon pitkään traditioon saatiin tänä iltana muutos, kun demarit ja vasemmistoliitto marssivat ulos Säätytalolta kohta kaksi viikkoa jatkuneista hallitusneuvotteluista. Eipä käy hallitustunnustelija Jyrki Kataista (kok.) kateeksi.

NIIN ammatti- kuin myöskin tällaiset kotikommentaattorit ovat koko illan ihan syystäkin kysyneet, mitä seuraavaksi? Juuri nyt todennäköisimmältä vaihtoehdolta minusta näyttää se, että Mari Kiviniemi (kesk.) pyörtää vaali-illan puheensa ja johdattaa puolueensa ensin hallitusneuvotteluihin ja myöhemmin hallitukseen. Vastuu isänmaan asioista kiinnostaa ja velvoittaa, kuten Mauri Pekkarinen (kesk.) jo eilen totesi.

SUOMEN sisäpoliittinen tilanne on tällä hetkellä siinä määrin kimurantti, että rökäletappiostaan huolimatta Kiviniemen johtama keskusta voi asettaa Kataiselle ja kokoomukselle hyvinkin tiukat ehdot tuleviin hallitusneuvotteluihin. Tiukoissa paikoissa politiikassa ei tyylipisteitä jaeta ja siinä on osattava sopivissa paikoissa myös pelata. Jos demareissa tämän on sisäistänyt Eero Heinäluoma, niin pekkaa pahemmaksi ei jäädä keskustassakaan. Veikkaanpa, että nimet Seppo Kääriäinen ja Mauri Pekkarinen etunenässä pitävät huolen siitä, että hallitusneuvotteluissa piisaa lämpöä myös ensi viikolla. Kokoomuksen näkökulmasta katsoen Jyri Häkämiehen arvo nousee tässä tilanteessa arvoon arvaamattomaan. Millään fair-play –meiningillä ei meinaan noissa kekkereissä nyt pärjätä.

HUHTIKUUN alussa – en kuitenkaan aprillipäivänä – heitin yhdelle tuttavalleni suhteellisen vakavalla naamalla sellaisen vaaliennusteen, että Stefan Wallinin (r.) johtama porvarihallitus on kasassa nipin napin ennen juhannusta – ja sitä ennen Tarjankin (Halonen) apua vielä tarvitaan. Hän nauroi minulle tuolloin.

NAURAAKOHAN enää?

Kulisseissa kuhisee

EDELLISESTÄ blogimerkinnästäni alkaa olla jo sen verran aikaa, että katsot aiheelliseksi ilmoittaa olemassaolostani. Toisaalta, eipä tässä viimeisen kahden viikon aikana ihan hirveästi ole uutta tapahtunut – sen enempää henkilökohtaisesti kuin valtakunnallisestikaan. Jääkiekkomestaruuden juhlinta ja hallitustunnustelut tuntuvat jatkuvan aina vain.

ENSIKSIMAINITTUUN aiheeseen en enää palaa, se on mielestäni siinä määrin loppuun kaluttu luu. Ihan hirveästi minulla ei ole sanottavaa hallitusneuvotteluistakaan. Kertoohan se tietysti jostain jotain, että Säätytalo on täyttynyt jo kohta kahden viikon ajan maamme johtavista poliitikoista, virkamiehistä ja toimittajista ja suurin uutisanti päivästä toiseen on se, että antia ei ole. Pitkäveteistä, sanoisin.

YKSI ihan oikea uutinen hallitustunnustelija Jyrki Kataisen (kok.) vetämistä hallitusneuvotteluista ollaan kuitenkin tähänkin mennessä jo saatu. Jossain määrin paradoksaalista ja koko käynnissä olevalle prosessille kuvaavaa on se, että sen julkitoi Erkki Tuomioja (sd.) omalla Facebook-sivullaan, kun hän – oliko se nyt viime torstaina vai perjantaina – väitti, että ulkoministeri Aleksander Stubbin (kok.) johtamassa tulevan hallituksen ulko- ja turvallisuuspoliittisessa työryhmässä homma alkaa olla ns. paketissa. Tämä tieto tosin kumottiin myöhemmin sekä Kataisen että myös Jutta Urpilaisen (sd.) suulla. Niin, niinhän sitä politiikassa sanotaan, että mikään ei ole valmista ennen kuin kaikki on valmista.

TÄSTÄ huolimatta olen kuitenkin tässä asiassa taipuvainen luottamaan paitsi Tuomiojaan, myös Stubbin kehonkieleen – siinä määrin leveänä hänen hymynsä Säätytalon portaikossa toimittajaparven keskellä tuon uutisen julkaisemisen jälkeen loisti. Hänen vitivalkoinen hammasrivistönsä onkin loistanut poissaolollaan vaali-illasta lähtien – samalla, kun kaulaan ilmestyi punainen kravatti potentiaalisimman hallituspohjan symbolina.

KUVA kertoo poikkeuksetta enemmän kuin tuhat sanaa. Erkki Tuomiojan – tuon jo 1970-luvun alusta lähtien tunnetun tietovuotajan – ja Stubbin lähes yhtäaikaisen ulostulon jälkeen se on joka tapauksessa nähdäkseni nyt selvää, että ulkoministerin salkku on myös tulevassa hallituksessa kokoomuksen ja tehtävää jo nyt hoitavan henkilön omaisuutta. Mikään yllätyshän tämä ei sinänsä ole, mutta pari kysymystä se kuitenkin ilmoille jättää. Mitä demareille – Tuomiojalle ja Eero Heinäluomalle etunenässä – on kokoomuksen toimesta luvattu, jotta he olivat valmiit taipumaan siihen, että Nato-intoilijana tunnettu Stubb saa jatkaa ulkoministerinä? Ilmaiseksi heidän ei tähän varmasti tarvinnut suostua.

NIIN – se toinen kysymys: miksi demareiden sisäinen presidenttipeli näytti aktivoituvan täsmälleen samalla hetkellä? Ehdolla ovat jo nyt Lasse Lehtinen ja Ilkka Kantola ja Liisa Jaakonsaari seuraa kohta perässä. Ovatko demarit saaneet Säätytalolla Stubbilta vakuutuksen siitä, että kokoomus ei hetimiten hallitusneuvottelujen jälkeen käynnistyvissä presidentinvaaleissa vastoin kaikkia ennakko-odotuksia tavoittelekaan itselleen sitä täydellistä ulkopoliittista värisuoraa?

SANOKAA minun sanoneen: kulisseissa kuhisee – sekä ministeri- että presidenttipörssissä.

Lihotuskuurille?

KOLMEN viikon paikallispolitikointijakso Joutsassa on takanapäin, joten allekirjoittanutkin on palannut taas ainakin toviksi tänne Jyväskylään. Tutkimushommani eivät tietystä kommunikaatiokatkoksesta johtuen etene enää tällä viikolla, joten voinen hyvällä omallatunnolla ja täysin siemauksin keskittyä MM-jääkiekon -, hallitusneuvotteluiden ja Euroviisujen seurantaan.

KIEKKOON palataan aikaisintaan huomenna, jos siihen aihetta on. Eihän niistä turskamaan pojista etenkään suomalaiskoivulla vahvistettuna koskaan tiedä. Toivotaan parasta ja pelätään pahinta.

HALLITUSNEUVOTTELUISTAKAAN ei sinänsä ole sanomista kokoomuksen ja demareiden eilen iltaisen kihlautumisuutisen jälkeen. ”Viimeisen aamenen” tässä suhteessa sanoi kuitenkin Timo Soini (ps.) noin tunti sitten, kun hän ilmoittautui uuden eduskunnan suurimman oppositiopuolueen puheenjohtajaksi. Uuden hallituksen muodostanevat siis kokoomus, demarit, vihreät ja rkp, jotka saivat vaaleissa yhteensä 106 paikkaa.  Hallituksen selkänojan leventämiseksi – ja tiettyjen inhimillisten poissaolojen mahdollistamiseksi äänestystilanteissa – joukkoon saattaa liittyä myös kristillisdemokraatit, jotka nostaisivat hallituksen paikkaluvun 112:sta. Enemmistö ei ole suuri, mutta kuitenkin riittävä hallituksen pystyssä pysymiseen.

VAALIEN jälkeen minulta on useampikin ihminen kysynyt näkemystäni tulevasta hallituksesta. Olen sanonut, että ”hyvä on jos se juhannukseen mennessä on kasassa.”  Tuosta ennustuksestani näyttäisin joutuvan nyt tinkimään jonkun verran. Luulen, että Soinin äskeisen ilmoituksen jälkeen Jyrki Katainen (kok.) saa hallituspalapelin palat kasaan itse asiassa hyvinkin nopeasti.  Suurin kiistakysymys demareiden kanssa saatiin sovittua jo eilen ja vihreät ja ruotsalaisethan nyt myyvät vaikka äitinsä hallitukseen päästäkseen. Ja tuskinpa se suurempia kipuja tuottaisi kristillisdemokraateillekaan.

ENITEN päänsärkyä perussuomalaisten tämänpäiväisestä ratkaisusta tunnetaan eittämättä Suomen Keskustan riveissä, jossa perussuomalaisten hallituspaikkaa ollaan puhemiesvaalista lähtien pidetty pomminvarmana. Tulevalla hallituskaudella – kuinka pitkä se sitten ikinä mahtaa ollakaan – keskustassa saadaan tehdä töitä hartiavoimin, jotta kansa mieltäisi sen harjoitetun hallituspolitiikan ykkösvaihtoehdoksi ja siten seuraavien vaalien potentiaalisimmaksi voittajaksi. On vaikea nähdä, että siinä onnistutaan Mari Kiviniemen (kesk.) johtaman ns. liberaalisiiven johdolla. Mauri Pekkarisen (kesk.) ”rakkikoiramainen” panos oppositiopoliitikkona nousee nyt arvoon arvaamattomaan. Kokonaan toinen asia sitten on, suostutaanko tämä tosiasia vaalitappiossaan yhä piehtaroivan puolueen riveissä tunnustamaan – etenkään, kun Pekkarisen kello käy jo kovaa vauhtia kohti seitsemääkymmentä.

TIMO Soinin päätös jäädä puolueineen oppositioon tiesi mielestäni samalla myös sitä, että ensi tammikuussa käytävissä presidentinvaaleissa nähdään tälläkin kertaa molemmat kierrokset. Niistä vaaleista ei näillä näkymin ole mitään megajytkyä odotettavissa, mutta seuraavan syksyn kunnallisvaalit ovat jo toinen tarina, kun juuri nyt näyttää siltä, että perussuomalaisilla on malttia pyrkiä pulskistumaan. Oppositiossa puolue nimittäin pääsee harvoin laihtumaan ja tuskinpa Soini juurikaan suostuu Jutta Urpilaiselta (sd.) ohjeita tähän(kään) kyselemään.

EUROVIISUIHIN ja ehkä vähän siihen kiekkoonkin palaan huomenna.

Häistä, Hakkaraisesta ja hokista

ILMA kotosuomessa on kuin morsian. Tämän päivän kaunein tai ainakaan kuuluisin morsmaikku ei kuitenkaan löydy tästä tasavallasta vaan Britanniasta, jossa prinssi William taluttaa kohta Katensa avioliiton auvoiseen satamaan. Tai no, ei siitä kuninkaallisen avioliiton auvoisuudesta koskaan tiedä, kun on kysymys Englannin kuningashuoneesta. Siellä on nimittäin myrskyä ja draamaa riittänyt jo kauan ennen Charlesia ja Dianaakin. Niin tai näin, niin onhan tuota häähumua aina kiinnostavaa seurata näin tasavaltalaisena, me kun näemme kimalletta, loistoa ja hohdokkuutta vuosittain vain Linnanjuhlissa – ja viime vuosina yhä vähenevässä määrin sielläkin.

LOISTOSTA ja hohdokkuudesta puheen ollen, se on ollut varsin kaukana kansanedustaja Teuvo Hakkaraisen (ps.) ensimmäisistä kansanedustajanpäivistä. Toistan ehkä itseäni, kun sanon, että tämä ei yllätä minua yhtään. Vaalien jälkeisenä maanantaina törmäsin nimittäin Tampereelta tullessani ihan sattumalta junassa erääseen naisihmiseen, joka varsin pian paljastui viitasaarelaiseksi. Onnittelin häntä hetimiten siitä, että viitasaarelaiset saivat vaaleissa läpi oman edusmiehensä. Hän naurahti, pyöritti päätään ja tokaisi: ”No, Teuvosta varmasti kuullaan vielä.” Joo, ollaan kuultu! Hänen kommenttiensa rinnalla Pentti Oinosen (ps.) hauveli-puheetkin kuulostavat lähes salonkikelpoisilta. En ota herran puheisiin ainakaan tässä vaiheessa kantaa sen enempää, mutta yhtä asiaa kyllä ihmettelen: perussuomalaisten puheenjohtaja Timo Soini sanoi ennen vaaleja, että seula eduskuntavaaliehdokkaaksi pääsylle oli tiukka ja halukkaita oli ympäri Suomen enemmän kuin listoille voitiin ottaa. No, kovinpa harva tuo seula näyttää olleen ainakin täällä Keski-Suomessa, kun listalle pääsi rouva Valtiosihteerin kertoman mukaan ilman minkään sortin valtuustokokemusta! Ei ihme, jos saappaat Arkadianmäellä vaikuttavat liian suurilta, kun kravattikin herra Hakkaraisen kaulaa kiristää kuulemma vasta ensimmäisiä kertoja! Tuskin maltan odottaa ensimmäisiä eduskunnan kyselytunteja…

NIIN, tänään ne tosiaan alkavat jääkiekon MM-kisatkin Slovakian Bratislavassa. Uskallan sanoa, että Suomen osalta etukäteishehkutusta ei ole miesmuistiin (lue: 19 vuoteen) ollut näin vähän. Olisikohan se hyvä enne? Eipä tuo innostus henkilökohtaisella tasollakaan enää yllä parhaiden päivien tasolle. Sama näyttää olevan tilanne suomalaisten NHL-pelaajien osalta. Olemme saaneet maailman kovatasoisimmasta kiekkoliigasta vain viisi (5) vahvistusta. Olen muistaakseni päivitellyt tätä ennenkin, mutta kaukaisilta tuntuvat ne ajat, jolloin Leijonapaidan kantaminen vaikutti kaikille pelaajille olevan kunnia-asia – siis muutenkin kuin pelkissä juhlapuheissa. Silloin kisoihin lähdettiinkin aina kultamitali mielessä – nyt valmennusporrasta myöten toivotaan parasta ja pelätään pahinta. Tässä tilanteessa on pakko kysyä: onko Jukka Jalonen paras mies valmentamaan nykyisen urheiluelämämme tärkeintä maajoukkuetta? Tulokset hänen päävalmentajakaudellaan ovat olleet heikohkoja kautta linjan, mutta siitä huolimatta hän on ainakin julkisuudella mitaten saanut tehdä työtään poikkeuksellisen rauhassa. Outoa, sanoisin.

HAUSKAA vappuviikonloppua!

Kohti sinipunaa

VAALIEN jälkeen vielä uutuuttaan hohtava eduskunta alkaa pikkuhiljaa saada työnsä käyntiin, kun se valitsi eilen itselleen puhemiehistön, tosin väliaikaisen, ja juuri äsken Tasavallan presidentti Tarja Halonen julisti uudet valtiopäivät avatuiksi. Omiin korviini hänen puheenvuoronsa noudatteli kaiken kaikkiaan varsin ”tuttuja latuja”; Tasavallan presidentin iloitessa äänestysaktiivisuuden noususta ja kantaessa huolta niin maamme eriarvoistumisesta kuin julkisuudessa viime aikoina paljon esillä olleesta mahdollisesta kansainvälisestä eristäytymisestäkin.

TASAVALLAN presidentin puhetta enemmän odotin jo etukäteen Eduskunnan puhemiehen hänelle esittämää vastauspuheenvuoroa. Eilen väliaikaiseksi puhemieheksi valittu Ben Zyskowicz (kok.) – jonka nimenkirjoitusasun juodun yhä vieläkin lunttaamaan – jännitti selvästi eteensä tullutta uutta tilannetta – siitäkin huolimatta, että hän on istunut eduskunnassa jo alun neljättä vuosikymmentä. Eduskunnan puhemiehenä olo näyttää totta totisesti eroavan ns. rivikansanedustajan pestistä – väliaikaisenakin.

MITÄ Ben Zyskowiczin puheen sisältöön tulee, niin täytyy sanoa, että Tasavallan presidentin tavoin myös hän hiihteli itselleen sangen tutuilla laduilla. Zyskowicz peräänkuulutti aluksi malttia perustuslain viime vuosikymmenten vilkkaaseen muutostiheyteen Jo riittää –hengessä. Hän oli myös valmis jakamaan Tasavallan presidentin esittämän huolen yhteiskunnan aina vain kasvavasta eriarvoistumisesta ”haukkuen yritysjohtajien optiot”, kuten iltapäivälehdet jo nyt näyttävät revittelevän. Puheenvuoronsa lopuksi Zyskowicz otti kantaa myös Portugalin talouskriisiin korostaen tässä yhteydessä sijoittajien vastuun tärkeyttä.

SINÄ aikana, mitä minä olen politiikkaa seurannut, olen jo tottunut siihen, että kokoomuksella on tapana pistää Ben Zyskowiczin puhumaan, kun on ns. tiukka paikka: hän sanoo asiat niin kuin ne ovat. Tilanne oli nähdäkseni sama myös tänään – siitäkin huolimatta, että Zyskowicz puhui nyt Eduskunnan puhemiehen ominaisuudessa. Hänen puheenvuorostaan oli selvästi myös kuultavissa se, että eilen Jyrki Kataisen (kok.) johdolla alkaneissa hallitusneuvotteluissa pyritään sinipunahallitukseen. Painotukset olivat tässä suhteessa niin selkeät, että ne saivat Tasavallan presidentin lisäksi myös eduskunnan pääsihteerin Seppo Tiitisen hymyilemään.  Vakavalta ei näyttänyt väliaikainen puhemieskään ja miksi olisikaan – hänhän on aina enemmän tai vähemmän ollut puolueessaan ns. sinipunamiehiä. Vaan minkälaiset mahtoivatkaan olla tuossa vaiheessa keskustalaisten ajatukset ja ilmeet, sitä tv-kamerat eivät kertoneet.

VALITETTAVASTI.