Jälkipuintia

Eurovaalit olivat ja menivät. Kommentointi venähti vähän pitkäksi, mutta parempi myöhään kuin ei milloinkaan, eikös sitä niin sanota. Kommentointijärjestys perustuu puolueiden nykyisten eduskuntaryhmien suuruuteen:

Suomen Keskusta:

Menetti paikoissa saman kuin demarit ja kokoomuskin, ja prosenteilla mitattuna eniten kaikista, mutta siitä huolimatta tulos on pääministeri Matti Vanhaselle helpotus. Erityisen suurta iloa puolueessa tunnetaan varkautelaisen Riikka Mantereen läpimenosta Anneli Jäätteenmäen ja Hannu Takkulan seuraksi. Paavo Väyrysen suojatti kilpailee jatkossa keskustan perintöprinsessan paikasta ympäristöministeri Paula Lehtomäen kanssa tämän ilmeisesti ohittaenkin – ainakin ns. naistenlehtien palstamillimetreissä.

Kansallinen Kokoomus:

Puheenjohtaja Jyrki Katainen on vienyt puolettaan voitosta voittoon puheenjohtajavalinnastaan lähtien. Nyt tuli sitten ensimmäinen tappio. Puolue säilytti edelleen kunnallisvaaleissa hankkimansa suurimman puolueen aseman, mutta kolme paikkaa on ilman muuta pettymys, kun viidestäkin jossain vaiheessa puhuttiin. Liialliseen itseruoskintaan ei kuitenkaan kannata syyllistyä; olen jopa sitä mieltä, että Kataiselle ja kumppaneille tämä tappio teki hyvää ajatellen seuraavia eduskuntavaaleja. Kokoomuksella menee hyvin, mutta eilinen näytti, että ihan kaikki ei automaattisesti onnistu sielläkään. Nöyryyttä peliin! Olisiko vaalitulos ollut parempi, jos ulkoministeri Aleksander Stubb olisi kaikkien ehdokkaiden rummuttamisen sijaan keskittynyt vaikkapa nyt vain Risto E. J. Penttilään? Väitän, että nyt toteutetussa Into, Tieto, Taito –kampanjassa Stubbin hymy ja suitsutus omiensa puolesta koki inflaation.

SDP:

Jutta Urpilainen on luotsannut puoluettaan kaksissa vaaleissa ja tappio on tullut molemmissa. Paradoksaalista on se, että täydelliseltä katastrofilta tämän entisen valtionhoitajapuolueen pelasti eilen sitoutumaton Mitro Repo. Demareiden haaveet hallitusvastuuseen palaamisesta seuraavissa eduskuntavaaleissa kokivat eilen ilman muuta vähintäänkin melkoisen henkisen takaiskun. Presidentti Mauno Koiviston sanoin: jotain tarttis tehrä. Ja kiireesti.

Vasemmistoliitto:

Kun puolue menetti eilen ainoankin euroedustajansa, on helppo arvata, että päitä haetaan pölkylle sangen nopeasi. Puoluejohtaja Martti Korhonen korvataan todennäköisesti nuorella Paavo Arhinmäellä. Samat samat kuin demareillekin: jotain tarttis tehrä – ja vielä demareitakin nopeammin.

Vihreät:

Puolueen ehdokaslista oli niin kova, että saavutetut kaksi paikkaa on odotusten mukainen tulos – ja kuinka ollakaan, vasemmistoliiton kustannuksella niin kuin jo lähes viikko sitten ennustin.

RKP:

Taas nähtiin, kuinka ihailtavan taitavasti ruotsalaiset osasivat keskittää voimansa ”viimeisellä mahdollisella hetkellä”. Vastoin gallupeja puolue hankki kuin hankkikin itselleen eurokansanedustajan myös seuraavaksi viisivuotiskaudeksi. Tästä ruotsalaisten yhteishengestä kannattaisi poliittisen vasemmistommekin ottaa oppia!

Kristillisdemokraatit:

Vaaliliitto perussuomalaisten kanssa takasi paikan myös kristillisten Sari Essayahille. Toivottavasti hän jättää itsestään poliitikkona europarlamentissa paremman kuvan kuin eduskunnassa vuosina 2003 – 2007. Kaiken järjen mukaan Essayah on yhä parempi kilpakävelijä kuin poliitikko!

Perussuomalaiset:

Vaalien kiistatomat voittajat. Mielenkiintoista seurata, kuinka 130 000 ääntä saalistanut Timo Soini osaa ”keikkatyöläisenä”  tätä vaalivoittoa Brysselissä vaalia. Kysyn kaikilta muilta puolueilta: kannattaako perussuomalaisille antaa yksinoikeus presidentin valtaoikeuksien puolustamiseen seuraavissa eduskuntavaaleissa? Jos näin käy, voi olla, että SMP:n temppu vuosilta 1970 ja 1983 (18 kansanedustajaa) toistuu vielä kolmannenkin kerran. Kukakohan sitten saa sydänkohtauksen? Vuonna 1970 sen sai muuan UKK…

Mitä Sinä ajattelet eilisestä vaalituloksesta?

Tässäkö ne ovat?

Kun politiikka on kiinnostanut meikäläistä ihan pikkupojasta lähtien, niin on se myönnettävä, että vaalipäivässä on aina oma jännityksensä. Niin myös tänään – olkoonkin, että kyseessä on vaaleista yleensä yllätyksettömimmät, eurovaalit. Odottava fiilis tässä on. Ajankulukseni olen täyttänyt sekä Hesarin että ulkoministeri Aleksander Stubbin (kok.) nettisivuillaan järjestämät vaaliveikkaukset. Vajaa pari tuntia ennen ennakkoäänten julkituloa veikkaan suomalaisten valitsevan europarlamenttiin tulevaksi viisivuotiskaudeksi seuraavat edustajat:

Suomen Keskusta:

Anneli Jäätteenmäki, Lasse Hautala ja Antti Kaikkonen.

Kansallinen Kokoomus:

Eija-Riitta Korhola, Ville Itälä, Risto E. J. Penttilä ja Sirpa Pietikäinen.

SDP:

Mitro Repo, Liisa Jaakonsaari ja Kimmo Kiljunen.

Vihreät:

Heidi Hautala ja Satu Hassi.

Perussuomalaiset ja kristillisdemokraatit:

Timo Soini.

Meniköhän pahasti metsään?

Ei hätäillä – vielä

Ylen uutiset repivät eilen illalla isoja otsikoita siitä, että ainoastaan puolet eurovaaliehdokkaista oli ilmoittanut vaalikampanjansa kustannukset. Meuhkaaminen asian ympärillä on mielestäni vielä turhaa. Kampanjointia on syytä jatkaa loppuun asti – siis vielä tänäänkin – joten lopullisia kustannuksia eivät vielä voi tietää ainakaan ne ehdokkaat, jotka tosissaan huomenna pyrkivät Euroopan valloitukseen. Keskeneräisiä vaalirahoitusilmoituksia on turha antaa.

Otsikoita tästä aiheesta voidaan ja pitääkin repiä, jos vaalirahoitusilmoituksia ei ala kuulua hetimiten vaalien jälkeen. Vuosi takaperin säädetty uusi laki määrää valittujen euroedustajien antamaan ilmoituksensa kahden kuukauden sisällä valinnasta – eli toisin sanoen ennen elokuun puoliväliä. Mielenkiintoista nähdä, kuinka moni  tätä suurella kohulla sorvattua lakia noudattaa. Velvollisuus koskee ainoastaan valittuja ja heidän varajäseniään. Kun moni eurokandidaatti pyrkii parin vuoden päästä eduskuntaan, niin tässä on nyt ensimmäinen uuden kampanjoinnin paikka: kaikkien ehdokkaiden tulisi mielestäni ilman muuta julkistaa rahoituksensa mahdollisimman nopeasti ja täydellisenä.

Jos ja kun arvatenkin näin ei tapahdu, niin puhuvatkohan oikeusministeri Tuija Brax (vihr.) ja kumppanit silloin valuviasta – siitä samasta, joka nykyisestä perustuslaista kuulemma löytyy?

Leppoisaa lauantaita!

Tasaista on

Ylen uutiset ovat alkuillasta lähtien kertoneet lähetyksissään, että sunnuntaisista eurovaaleista on tulossa sangen tasainen taisto:  kolme suurinta puoluetta saisivat kukin kolme paikkaa ja kristillisten ja perussuomalaisten vaaliliitto kaksi. Vihreät ja vasemmistoliitto joutuisivat tämän gallupin mukaan tyytymään kumpikin yhteen edustajaan ja rkp putoaisi europuolueiden listalta kokonaan.

Gallupit ovat gallupeja ja kaikki ratkeaa vasta sunnuntaina, mutta yhden asian tästä jo mielestäni uskaltaa sanoa: Suomen Keskustan järjestökoneisto näyttää – taas kerran – toimivan sangen tehokkaasti. Kolme paikkaa tulee ja sen pääministeri Matti Vanhanen ja kumppanit julistavat ilman muuta torjuntavoitoksi. Lyödäänkö vetoa?

Gallup-numerot kertoivat myös sen, että kokoomus on hyvin lähellä neljättä ja vihreät toista paikkaa. Jos nyt pitäisi veikata, sanoisin, että kokoomus saa sen neljännen paikan ja vihreät toisen. Sari Essayah (kd.) jää rannalle ja sama kohtalo on myös Annika Lapintiellä (vas.). Perustan arvioni ennen kaikkea siihen, että kokoomus ja vihreät saavat loppusuoralla mobilisoitua joukkonsa uurnille muita vastustajiaan paremmin.

Nyt jos koskaan on syytä ottaa kantaa – meidän kaikkien.

Ei erityisasemaa

Tästä uudesta kannettavasta löytyy vääntöä siinä määrin, että tätä nykyä meikäläinenkin voi ihan oikeasti katsella netistä liikkuvaa kuvaa. Tullessani äsken yliopistolta aloinkin hetimiten seuraamaan Suomen ja Venäjän pääministereiden yhteistä tiedotustilaisuutta.

Lähetys oli siinä vaiheessa jo aivan lopuillaan: ennätin kuulla ainoastaan Helsingin Sanomien Vladimir Putinille esittämän kysymyksen Anton Salosesta. Kysymyksessä on inhimillistä tragediaa sisältänyt tapaus, jota erityisesti MTV3 on viime aikoina vatvonut kyllästymiseen asti. En kuitenkaan voinut olla nauramatta, kun Putin kertoi kuulleensa koko lapsikaappaustapauksesta vasta lentokoneessa matkustaessaan Suomeen. Jokohan meillä pikku hiljaa uskottaisiin, että emme ole itänaapurimme tarkkailussa – hyvässä emmekä pahassa – yhtä tiukasti kuin silloin ennen, sirpin ja vasaran aikaan?

* * *

Ylen aamu-tv kertoi tänään Ylen EU-vaalikoneeseen pohjautuvan tutkimuksen osoittavan, että vihreät ja kommunistit ovat samanmielisiä sangen monissa poliittisissa kysymyksissä. Oliko tämä muka joku uutinen? Minä olen kiinnittänyt samaan asiaan huomiota jo reilun vuosikymmenen!  Suunta tuskin muuttuu Anni Sinnemäen astuessa puoluejohtoon tämän kuun lopussa – pikemminkin päinvastoin.  Tämäkin ”tutkimus” kertoo vääjäämättä siitä, että ei ole pelkkää sattumaa, että vihreiden kannatuksen noustessa vasemmistopuolueiden – erityisesti vasemmistoliiton – kannatus on käytännössä laskenut samaa tahtia. Veikkaanpa, että tämä trendi jatkuu myös ensi sunnuntaina.

Täällä taas

Heti alkuun pyytelen anteeksi sitä, että edellisestä blogimerkinnästäni on vierähtänyt lähes kaksi viikkoa. No, ehkäpä tahti tästä tiivistyy, kunhan nyt ensin opin käyttämään uutuuttaan hohtavaa läppäriäni. Nyt alkuun kyllä tuntuu siltä, että vanhan koiran on turhan vaikea oppia uusia temppuja.

Jos on uusien temppujen oppiminen vaikeaa minulle tämän uuden kannettavan kanssa, niin samaa voi sanoa pääministeri Matti Vanhasesta (kesk.) ja sunnuntaisista EU-vaaleista. Kovasti olivat vitsit vähissä sekä Vanhasella että euroehdokas Anneli Jäätteenmäellä (kesk.) tämänaamuisessa Maikkarin vaalitentissä. Syykin on selvä: Lauri Karhuvaara kertoi Maaseudun Tulevaisuudessa tänään julkaistusta gallupista, joka povaa keskustalle vain kahta euroedustajaa. Sen sanon, että jos tuo tulos toteutuu, on ihme, jos Vanhasen jakkara keskustan johtajana ei heilu.

Oma ääni tuli jätettyä tänään tuolla yliopiston kirjastolla. Joko Sinä olet täyttänyt kansalaisvelvollisuutesi?

Pelikirja sekaisin

Jääkiekossa puhutaan tätä nykyä usein pelikirjoista. Ainakin Kanadalla se tuntuu olevan Sveitsin MM-kisoissa melko hyvässä kuosissa: vapunaaton trilleristä tuli pannukannu, kun vaahteralehtiset kaatoivat Tsekin 5-1. Eilisen jälkeen olen sitä mieltä, että Kanadalle ei näissä kisoissa pysäyttäjää löydy – etenkin, kun venäläisten suurin menestysnälkä näyttää tyydyttyneen viimekeväisen MM-kullan myötä. 

* * *

Jos on Kanadalla pelikirja kunnossa, samaa ei voi sanoa Suomen Keskustasta. Puolue on vaarassa menettää tulevissa eurovaaleissa puolet nykyisistä neljästä mepeistään. Tästä huolimatta puoluesihteeri Jarmo Korhonen on kääntänyt katseensa jo tulevaisuuteen, tammikuussa 2012 käytäviin presidentinvaaleihin. Tämänpäiväisessä Verkkoapilassa ”Impivaaran isäntä” kaavailee Anneli Jäätteenmäestä keskustan ehdokasta, jos ja kun pääministeri Matti Vanhanen ei ole käytettävissä tehtävään. Korhosen mukaan Jäätteenmäessä on presidentille tarvittavaa ”äidillistä lämpöä”. Hän arvelee, että Jäätteenmäki voisi lopullisessa vaalissa saada myös nykyisen opposition tuen.

 

Eiköhän käydä nyt kuitenkin ennen seuraavia presidentinvaaleja vielä ne ensi kuun eurovaalit ja tulevat eduskuntavaalitkin? Sitä paitsi, jos keskusta ei  yhtään paranna juoksuaan jatkossa, saa puolueen tuleva presidenttiehdokas – oli hän Jäätteenmäki tai kuka muu tahansa – vaalissa vain oman puolueensa tuen. Ei olisi maailman suurin yllätys, jos se on samalla myös silloisen opposition tuki. Tämä tuskin on Korhosen tahi muunkaan nykyisen keskustajohdon tulevaisuuden ykköstavoite. Kannattaisi ehkä miettiä kahteen otteeseen, mitä sanoja sieltä suustaan ulos päästää – vaikkakin vapunpäivänä.

Hyvä vai paha?

Viikonloppu meni mökillä Kirvesniemessä kevään etenemistä seuraten. Hienoahan siellä on – niin kuin aina. Pilkille menosta oli tosin turha enää haaveilla, sen verran petollisiksi jäät näyttivät jo menneen. No, ehkä ensi talvena sitten…

Jos retkeili meikäläinen kesämökillä, keskustaväki teki saman Suomenlahdella risteillen. Puolue yritti puheenjohtajansa Matti Vanhasen johdolla nostaa eurovaalihenkeä. Ja kun se ei nykypoliitikkojen avulla näytä onnistuvan, oli esiin kaivettu aseista järein eli presidentti Urho Kekkonen! No, hädässä ystävä tunnetaan, niinhän se sanoo vanha sananlaskukin.

Kekkonen näyttää olevan urhoollisena Eurooppaan pyrkivälle keskustalle ”kaksiteräinen miekka”. Hänen ansionsa neljännesvuosisataisena presidenttinä nostetaan esiin, jotta ihmisiä – ennen kaikkea omaa vakiintunutta äänestäjäkuntaa – saataisiin aktivoitua eurouurnille reilun kuukauden päästä mahdollisimman paljon. Samaan aikaan keskustakin on kuitenkin innokkaasti osallistumassa Christoferr Taxellin (r.) johtamassa parlamentaarisessa kominteassa presidentti-instituution lopulliseen romuttamiseen, jotta ”uusia kekkosia ei enää tulisi”. Kertokaahan jo keskustalaiset, kumpi se UKK teille olikaan; hyvä vai paha? Kaksilla korteilla pelaaminen tässä asiassa on kielletty!

* * *

Leijonat aloittivat oman urakkansa lauantaina MM-kisoissa mielestäni ihan miehekkäästi, vaikka Norja mittarina ei tietysti ollutkaan paras mahdollinen. Kaksi asiaa tuossa ottelussa kuitenkin pisti silmään, nimenomaan positiivisesti: Suomella toimi paitsi ylivoima- niin myös maalivahtipeli. Ainakin minusta se on yleensä ollut menestyjäjoukkueen merkki. Tässä suhteessa olemme kuitenkin viisaampia vasta keskiviikkoisen Tsekki-ottelun jälkeen. Tänäänhän on vastassa ”vain” Tanska.

Aurinkoista veteraanipäivää!

Omilla vahvuuksilla

Sen sijaan, että olisin Joutsan torilla kokoomuksen eurovaalitalkoissa, istun tässä naputtelemassa Teille lukijoilleni taas uutta juttua. Ilma on – kovasta tuulesta huolimatta – eiliseen verrattuna kuin morsian, mutta toritapahtuma ei nyt vaan nappaa…

Eurovaalikampanjointia on valitettu vaisuiksi, mutta eiköhän meno tästä kiihdy, kun vaalipäivä – kesäkuun ensimmäinen sunnuntai – lähestyy ja kelit lämpenevät. Sitä paitsi on hyväkin, että kampanjointia ei käydä kuukausitolkulla. Mieluummin lyhyesti ja terävästi.

Yhteen eurovaaleja koskevaan piirteeseen en malta olla puuttumatta jo nyt. Puolueiden kampanjoinnin soisi keskittyvän muuhunkin kuin valitukseen Timo Soinista ja yleensäkin perussuomalaisista. Onhan se nähty lähihistoriassa aikaisemmin, mitä parjauskampanjoinnilla saadaan aikaan. Ennen edellisiä presidentinvaaleja v. 2006 punamultahallituksen asema näytti turvalliselta, mutta kun silloinen sosiaalidemokraattien puheenjohtaja Eero Heinäluoma aloitti oman valitusvirtensä keskustan ja kokoomuksen porvariyhteistyöstä, niin kas kummaa, se muuttui todeksi vuotta myöhemmin käydyissä eduskuntavaaleissa, ei minkään sopimuksen vaan  kansan äänestämän vaalituloksen seurauksena. Vanhaa sananlaskua lainaten voi sanoa, että kun lähtee sutta pakoon, niin karhu tulee vastaan. Eurovaalikampanjointi pitää tehdä omiin vahvuuksiin – ei toisten heikkouteen keskittyen.

Aurinkoista lauantaita!

* * *

Tunnustan hieman häpeäväni eilistä blogimerkintääni: jyväskyläläiset uhmasivat tuulta ja tuiskua. Jypin kansanjuhla keräsi yli 10 000 silmäparia, joten voidaan aivan huoletta puhua ilmiöstä. Minä en tuolla Kävelykadulla ollut, vaikka mieli kyllä teki mennä. Onneksi, sillä tuossa väenpaljoudessa pyörätuolilla liikkuminen olisi ollut kohtuu hankalaa. Rohkenen toivoa saavanani raportin illan annista maanantaina, Nykäsineen kaikkineen…

Kenraali kehiin!

Eurovaalit lähestyvät kovaa vauhtia. Vihdoin viimein Mitro Repo eli Isä Mitrokin valitsi tänään puolensa ja asettui ehdokkaaksi demareiden riveissä. Muutama seuraava päivä tässä valtakunnassa arvatenkin keskustellaan siitä, sopiiko pappi ehdokkaaksi vai ei. Demarit tuntuvat jostain syystä vetävän tätä nykyä kirkonmiehiä puoleensa: ex-piispa, ensimmäisen kauden kansanedustaja Ilkka Kantola on kiipinyt parissa vuodessa jopa puolueen varapuheenjohtajistoon.

 

Vaaleista riippumatta keskustellaan – ainakin nuoremman äänestäjäkunnan keskuudessa – aina siitä, äänestääkö henkilöä vai puoluetta. Jos jotkut, niin EU-vaalit ovat mielestäni korostuneesti henkilövaalit. Ainakin minä haluan europarlamenttiin ennen kaikkea uskottavan, EU-asioista perillä olevan edustajan. Viisi vuotta takaperin ehdokkaan valinta oli näillä kriteereillä sangen helppo: Aleksander Stubbin (kok.) Eurooppa-tietämystä on paha mennä kenenkään mottimaan – edes kokoomuksen ulkopuolelta.

 

Kuten tiedämme, on Stubb sittemmin siirtynyt kotimaan politiikkaan. Sen takia minulla – enkä suinkaan usko olevani tässä suhteessa yksin – on nyt ongelma: sopivaa EU-ehdokasta ei vain tunnu löytyvän. Kun viime syksynä olin ehdokkaana kunnallisvaaleissa, joskin sitoutumattomana, kokoomuksen listoilla, on mielestäni luonnollista ensimmäiseksi etsiä ehdokasta sieltä. Olisi tietysti helppoa äänestää jotain nykyistä euroedustajaa, mutta se ei oikein innosta, koska EU-vaaleissa tulisi mielestäni nostaa uusia kasvoja politiikan parrasvaloihin. Tässä kohdin mietin, mihin on unohtunut entinen puolustusvoimainkomentaja Gustav Hägglund? Hänestähän oltiin – ainakin julkisuudessa – tekemässä kokoomuksen presidenttiehdokasta siinä vaiheessa, kun Sauli Niinistön (kok.) ei uskottu lähtevän EU:n investointipankista  kamppailuun Mäntyniemen isännyydestä tasavallan presidentti Tarja Halosta vastaan. Hägglundilla on jo ikää, mutta vastapainoksi mieheltä löytyy karismaa ja ennen kaikkea sitä kaivattua Eurooppa-tuntemusta.

 

Kokoomuksen 20 ehdokkaan lista on jo täynnä, mutta RKP:n kannattaisi mielestäni edes yrittää suostutella Hägglund ehdokkaakseen. Jos hän suostuisi, pidän jokseenkin varmana, että Henrik Lax (r.) saisi työlleen Brysselissä kelpo jatkajan. Tartuhan härkää sarvista rkp:n puheenjohtaja Stefan Wallin!