Kaksi mestaria

Eilen illalla ratkesi kaksi odotettua mestaria, kun viime vuoden Miss Suomi Satu Tuomisto voitti Tanssii tähtien kanssa -kisan ja Venäjä jääkiekon maailmanmestaruuden. Ensiksi mainitun osalta mestaruus meni mielestäni täysin oikeaan osoitteeseen. Olen tyytyväinen myös siihen, että Tuomisto oli sekä tuomareiden että yleisön suosikki. Mukava nähdä, että myös tv-katsojat osasivat tässä viihteellisessä kisassa antaa voiton tanssitaitoisimmalle kilpailijalle. Eipä silti, seitsemänkymppisen Pirkko Mannolan ”hopeamitali” oli kaikessa ennakkoluulottomuudessaan upea suoritus.

* * *

Kiekkokulta meni sitten viimekeväiseen tapaan itänaapuriin. Minä olisin suonut mestaruuden mieluummin kanadalaisille. Ei Venäjän mestaruus näin suomalaisittain arvioituna maistu kuitenkaan likikään niin kitkerälle kuin jos Ruotsi olisi päässyt nostelemaan MM-turnauksen mestaruuspokaalia. Ja olihan venäläisten voitossa sekin hyvä puoli, että näin ollen Suomesta ei näissä kisoissa tullut ainoaa maata, joka olisi kyennyt voittamaan maailmanmestarin – niin kuin rouva Valtiosihteeri minua aamutuimaan tekstiviestillään ”lohdutti”. Siitä huolimatta minä en kuitenkaan pysty riemuitsemaan veli venäläisen mestaruudesta Antero Mertarannan tavoin. Finaaliselostusta kuunnellessa tuli väkisinkin välillä pohtineeksi, että suomettumisen aikakausi ei meillä suomalaisilla taida olla ohi – edes urheilussa.

Mukavaa maanantaita!

Se siitä sitten

Pikamerkintä USA:n kansallislaulun soidessa; sehän merkitsee samalla myöskin sitä, että Suomen joukkueen taival tämänkeväisissä jääkiekon MM-kisoissa on päättynyt. Harmittaa, mutta ei v-tuta, niin kuin joskus. Yksi kysymys nousee kuitenkin ylitse muiden. Mikä muu huippumaa saa poikkeuksetta vastustajan maalivahvin näyttämään sankarilta?

 

Puolet on vielä välieräjoukkueista ratkaisematta, mutta villi veikkaukseni on, että Suomi voitti näissä kisoissa a) maailmanmestarin ja b) mitalijoukkueen. Tärkeintä olisi todellakin voittaa se right games, kuten se kuuluisampi Tamminen jaksoi taas äsken studiossa muistuttaa.

 

Kiekkokausi on meikäläiseltä ”Keurusselän seminaaria” lukuun ottamatta ohi. Toki aamut alkavat juhannukseen asti teksti-tv:n sivulla 235 – siitäkin huolimatta, että Stanley Cupia tuskin tänä keväänä Suomessa juhlitaan. Juhlitaan korkojen kanssa sitten Vancouverissa ensi helmikuussa.

 

Hyvää yötä!

Puolivoitto

Leijonajoukkue pelasi eilen toistaiseksi tämänkeväisten jääkiekon MM-kisojen heikoimman pelinsä, kun Slovakia kaatui vasta jatkoajalla 2-1. Päävalmentaja Jukka Jalonen kiteytti minusta Suomen otteet varsin osuvasti: yksi kuljetti ja neljä katsoi. Tämäniltainen ottelu Valko-Venäjää vastaan on luonteeltaan luultavasti hyvin samanlainen. Oman lisämausteensa siihen tuo ilman muuta se, että vastustajan vaihtoaitiossa häärää ainakin meille Jokeri-faneille tuttu mies, kanadalainen Glen Hanlon. Toivottavasti Leijonat saavat maalihanansa auki mahdollisimman nopeasti, jotta Hanlon joukkoineen ei voi keskittyä pelkkään totaalipuolustukseen.

 

Siitä huolimatta, että Leijonat kokivat eilen illalla ensimmäisen pistemenetyksensä, odottamattoman sellaisen, haluan nähdä pelistä myös positiivisia puolia. Parasta oli jatkoaikavoitosta saavutetut kaksi lisäpistettä. Humanistimatemaatikon laskujen mukaan jo ne riittivät takaamaan sen, että puolivälierässä, jota kuolemanpeliksikin sanotaan, emme joudu kohtamaan veli venäläistä. Mitalipelejä ajatellen – jonka voitto puolivälierässä takaa – se on jo puoli voittoa se.

 

Toinen tärkeä tekijä eilisessä pelissä oli se, että emme enää olleet pelkästään ykkösketjumme Antti Miettinen – Niko Kapanen – Niklas Hagman tehojen varassa, kun kakkosvitjan Sami Kapanen nousi kahdella maalillaan parrasvaloihin. Toivoa sopii, että peli kulkee aiempaa leveämmällä rintamalla myös tänä iltana. Silloin voimme lähteä tyystin paineettomina – niin kotisohvalla kuin itse kaukalossakin – maanantai-iltaiseen Kanada-mittelöön. Tuossa pelissä meillä on vain ja ainoastaan voitettavaa, mutta tappiokaan ei olisi maailmanloppu, sillä se paljon puhuttu kuolemanpeli on edessä vasta tämän maanantaisen koitoksen jälkeen.

 

Eritoten urheilussa ei pitäisi mennä asioiden edelle, mutta siitä huolimatta sanon, että jos Leijonat voittavat tänään, niin välierät häämöttävät. Ne ovatkin sitten jo tyystin uuden jutun aihe. Leppoisaa lauantaita!

Pelikirja sekaisin

Jääkiekossa puhutaan tätä nykyä usein pelikirjoista. Ainakin Kanadalla se tuntuu olevan Sveitsin MM-kisoissa melko hyvässä kuosissa: vapunaaton trilleristä tuli pannukannu, kun vaahteralehtiset kaatoivat Tsekin 5-1. Eilisen jälkeen olen sitä mieltä, että Kanadalle ei näissä kisoissa pysäyttäjää löydy – etenkin, kun venäläisten suurin menestysnälkä näyttää tyydyttyneen viimekeväisen MM-kullan myötä. 

* * *

Jos on Kanadalla pelikirja kunnossa, samaa ei voi sanoa Suomen Keskustasta. Puolue on vaarassa menettää tulevissa eurovaaleissa puolet nykyisistä neljästä mepeistään. Tästä huolimatta puoluesihteeri Jarmo Korhonen on kääntänyt katseensa jo tulevaisuuteen, tammikuussa 2012 käytäviin presidentinvaaleihin. Tämänpäiväisessä Verkkoapilassa ”Impivaaran isäntä” kaavailee Anneli Jäätteenmäestä keskustan ehdokasta, jos ja kun pääministeri Matti Vanhanen ei ole käytettävissä tehtävään. Korhosen mukaan Jäätteenmäessä on presidentille tarvittavaa ”äidillistä lämpöä”. Hän arvelee, että Jäätteenmäki voisi lopullisessa vaalissa saada myös nykyisen opposition tuen.

 

Eiköhän käydä nyt kuitenkin ennen seuraavia presidentinvaaleja vielä ne ensi kuun eurovaalit ja tulevat eduskuntavaalitkin? Sitä paitsi, jos keskusta ei  yhtään paranna juoksuaan jatkossa, saa puolueen tuleva presidenttiehdokas – oli hän Jäätteenmäki tai kuka muu tahansa – vaalissa vain oman puolueensa tuen. Ei olisi maailman suurin yllätys, jos se on samalla myös silloisen opposition tuki. Tämä tuskin on Korhosen tahi muunkaan nykyisen keskustajohdon tulevaisuuden ykköstavoite. Kannattaisi ehkä miettiä kahteen otteeseen, mitä sanoja sieltä suustaan ulos päästää – vaikkakin vapunpäivänä.

Pronssiottelu?

Jääkiekon tämänvuotisia MM-kisoja on nyt pelattu jo sen verran, että on ensimmäisten – tosin varovaisten – johtopäätösten aika. Sanoisin, että Kanada ja Venäjä ovat turnauksen tässä vaiheessa aikalailla omassa sarjassaan, ja nimenomaan tässä järjestyksessä. Viimeksi mainittu oli eilen kovilla isäntämaa Sveitsin kanssa, mutta väänsi 1-2 -tappioasemasta lopulta 4-2 -voiton. Sitä ei huono joukkue tee, sanon minä. Kanada taas nuiji iltaottelussa muutaman vuoden takaisen maailmanmestari Slovakian jäänrakoon numeroin 7-3. Ne eivät jätä selittelyille sijaa.

Jos ovat Kanada ja Venäjä omassa sarjassaan, ”kakkosaallossa” tulevat sitten Leijonat yhdessä tämäniltaisen vastustajansa Tsekin kanssa. Rohkenisiko siis sanoa, että tämäniltaisessa pelissä on vahvasti ilmassa turnauksen pronssiottelun tuntua. Kun Leijonamiehistö on nyt käytännössä lyöty lukkoon, voidaan sanoa, että suurimpien tähtien puuttuessa meidän on mentävä eteenpäin nimenomaan joukkueena. Jaromir Jagr ja kumppanit takaavat sen, että maalivahti Pekka Rinteellä ja kumppaneilla on edessään hikinen ilta, mikäli meinaavat Tsekin pysäyttää. Niin kuin jo toissa päivänä sanoin, vasta tänään mitataan Leijonalauman todellinen taso.

Itse kunkin vappufiiliksenkin kannalta voitto tekisi terää, eikös?

Hyvä vai paha?

Viikonloppu meni mökillä Kirvesniemessä kevään etenemistä seuraten. Hienoahan siellä on – niin kuin aina. Pilkille menosta oli tosin turha enää haaveilla, sen verran petollisiksi jäät näyttivät jo menneen. No, ehkä ensi talvena sitten…

Jos retkeili meikäläinen kesämökillä, keskustaväki teki saman Suomenlahdella risteillen. Puolue yritti puheenjohtajansa Matti Vanhasen johdolla nostaa eurovaalihenkeä. Ja kun se ei nykypoliitikkojen avulla näytä onnistuvan, oli esiin kaivettu aseista järein eli presidentti Urho Kekkonen! No, hädässä ystävä tunnetaan, niinhän se sanoo vanha sananlaskukin.

Kekkonen näyttää olevan urhoollisena Eurooppaan pyrkivälle keskustalle ”kaksiteräinen miekka”. Hänen ansionsa neljännesvuosisataisena presidenttinä nostetaan esiin, jotta ihmisiä – ennen kaikkea omaa vakiintunutta äänestäjäkuntaa – saataisiin aktivoitua eurouurnille reilun kuukauden päästä mahdollisimman paljon. Samaan aikaan keskustakin on kuitenkin innokkaasti osallistumassa Christoferr Taxellin (r.) johtamassa parlamentaarisessa kominteassa presidentti-instituution lopulliseen romuttamiseen, jotta ”uusia kekkosia ei enää tulisi”. Kertokaahan jo keskustalaiset, kumpi se UKK teille olikaan; hyvä vai paha? Kaksilla korteilla pelaaminen tässä asiassa on kielletty!

* * *

Leijonat aloittivat oman urakkansa lauantaina MM-kisoissa mielestäni ihan miehekkäästi, vaikka Norja mittarina ei tietysti ollutkaan paras mahdollinen. Kaksi asiaa tuossa ottelussa kuitenkin pisti silmään, nimenomaan positiivisesti: Suomella toimi paitsi ylivoima- niin myös maalivahtipeli. Ainakin minusta se on yleensä ollut menestyjäjoukkueen merkki. Tässä suhteessa olemme kuitenkin viisaampia vasta keskiviikkoisen Tsekki-ottelun jälkeen. Tänäänhän on vastassa ”vain” Tanska.

Aurinkoista veteraanipäivää!

Koivu ei tule?

Sami Kapanen, Jarkko Ruutu ja Petteri Nummelin valittiin eilen jääkiekkomaajoukkueen kapteenistoon huomenna alkavaan MM-turnaukseen. Valinnat menivät minusta ihan oikein; siksi menestyksellisesti Kapanen kipparoi Kalpaa koko päättyneen kauden SM-liigassa. Toivotaan, että kapteeni Kapanen onnistuisi osaltaan puhumaan Kimmo Timosen kisoihin, jos ja kun ”Kimen” kausi NHL:ssä päättyy pikapuolin. Timonen olisi ilman muuta supervahvistus Leijonien peräpäähän – siitäkin huolimatta, että eniten tuo osasto kaipaisi fyysisen pelin erikoismiehiä tyyliin Toni Lydman.

 

Minä tulkitsen Kapasen valinnan joukkueen kapteeniksi siten, että Leijonajohto tietää jo nyt, että Saku Koivu ei ole Sveitsiin tulossa, vaikka Montrealin NHL-kausi viime yönä päättyikin. Tuntuisi oudolta, että Montreal-kippari ei kuuluisi maajoukkueen kapteenistoon. Olisin Koivun suhteen enemmän kuin mielelläni väärässä: keskushyökkääjä Koivun taitoja ilman muuta tarvittaisiin – eritoten nyt, kun joukkueen sentterikalusto on Niko Kapasta lukuun ottamatta täynnä kysymysmerkkejä.

 

Pelitaitojen lisäksi Koivu toisi joukkueeseen ilman muuta myös henkistä johtajuutta – sitä, missä hän ainakin minusta on pelaajana parhaimmillaan. Niin kuin joku kiekkotoimittaja joskus kirjoitti: Saku Koivun sydän on Leijonan muotoinen. Sen avulla päästäisiin näissä tulevissakin karkeloissa varmasti pitkälle.

Oikea asenne

Venäjän presidentti Dmitri Medvedev on valtiovierailulla maassamme, mutta siitäkin huolimatta minä kirjoitan Teille nyt jääkiekosta. 

 

Jääkiekkomaajoukkueen päävalmentaja Jukka Jalonen julkisti eilen illalla Leijonamiehistön ensi perjantaina Sveitsissä alkaviin MM-kisoihin. Ei voi todeta muuta kuin, että sekä minun että Ensimmäisen naisen viimeviikkoiset veikkaukset menivät kokolailla pieleen.

 

Joukkueessa on monia yllätysnimiä. Tämä johtuu hyvin pitkälle NHL-miesten loukkaantumisista. Miten minusta kuitenkin tuntuu, että suomalaiset NHL-pelaajat loukkaantuvat vuosi vuodelta helpommin; olisiko sittenkin niin, että jokakeväinen MM-turnaus ei innosta kovimpia kiekkomiehiämme yhtä paljon kuin vaikkapa reilu vuosikymmen takaperin, kun Globenin kultahuuma oli kaikilla vielä kirkkaassa muistissa?

 

On noissa yllätysnimissä omat hyvätkin puolensa. Suomi pääsee taas pitkästä aikaa iskemään altavastaajan asemasta, joka ainakin minun mielestäni sopii meille erinomaisesti – niin jääkiekossa kuin muutenkin. Kun MM-kisojen pelisysteemi on pudotuspelivaiheessa ns. kerrasta poikki, kaikki on mahdollista. Niin kuin ”Tami” Tamminen on joskus sanonut: tärkeintä on voittaa right games.

 

Yllättävistä pelaajavalinnoista huolimatta päävalmentaja Jalonen sanoo tavoitteena olevan vain ja ainoastaan MM-kullan. Vallankumouksellista, etten sanoisi – ainakin suomalaisvalmentajan suusta kuultuna! Yleensähän meillä – niin jääkiekossa kuin muussakin urheilussa – tavoitellaan vain sitä ”parasta mahdollista suoritusta”. Ennen Jukka Jalosta vain voittoa  on suomalaiurheilijoista viimeksi ilmoittanut  tavoittelevansa muuan Aino-Kaisa Saarinen Liberecissä – vieläpä hyvin tuloksin. Kenelläkään on tuskin mitään sitä vastaan, jos historia tältä osin toistaisi piakkoin itseään…