Historiallista

Kansa valitsi eilen illalla Kuunkuiskaajat – yhtyeen, jonka nimen kirjoitusasun jouduin etukäteen tarkistamaan, edustamaan Suomea tulevissa, Oslossa toukokuussa pidettävissä Euroviisuissa. Tuolloin  se sitten lopullisesti nähdään, Ellääkö työllä myös tuon legendaarisen laulukilpailun pistelaskussa. Vahvasti epäilen, Euroviisuissa menestyminen kun nähdäkseni vaatii, että niin kappaleessa kuin itse esityksessäkin on jotain uutta ellei peräti vallankumouksellista aikaisempaan verrattuna. Kansanmusiikillisuuden juna meni jo Aleksander Rybakin mukana  viime keväänä, sorry vaan! No, tokkopa meillä sitä menestystä – viisuvoitosta nyt puhumattakaan – haetaankaan ihan hampaat irvessä. Lordin voitosta on sentään kulunut vasta vajaa neljä vuotta. Ei Kuunkuiskaajien esitystä hävetä tarvitse, niin kuin joitakin takavuosien viisukipaleitamme. Veikkaanpa, että lauantaiseen finaalilähetykseen saadaan tänäkin keväänä myös suomalaispanosta.

Jos uutuus ja vallankumouksellisuus puuttui itse varsinaisista kisakappaleista, niin samaa ei voi sanoa enää tv-lähetyksestä. Se oli suorastaan historiallinen! Tulipahan sitten sekin päivä nähtyä, että Marco Bjurströminkin sanavarastosta löytyy kritiikkiä, kun ”herra positiivisuus” suorastaan haukkui Eläkeläisten esityksen. Itse asiassa kuvittelin, että tuo avautuminen olisi ratkaissut heille koko kisan voiton – siksi paljon tästä maasta – minä mukaan lukien – löytyy niitä, jotka ovat Marcoon kyllästyneet. Positiivisuutta tarvitaan aina, mutta rajansa kaikella! Voisin kuvitella, että tulevista iltapäivä- ja viikkolehdistä saamme lukea, mitä kaikkea Bjurströmin avautumisen takana oli. Veikkaan työkiireitä, masennusta ja stressiä.

* * *

Työkiireitä on varmasti sunnuntaista huolimatta myös tiettyjen jääkiekon SM-liigajoukkueiden johtajilla, koska tänään on tämän kauden osalta viimeinen mahdollisuus vahvistaa joukkueita kevään mestaruustaistoon. Huomisesta eteenpäin ”näillä mennään” sitten ihan kirjaimellisesti. Viime päivinä paikallinen JyP ja oma suosikkini Jokerit ovat osoittaneet siirtomarkkinoilla suorastaan poikkeuksellista aktiivisuutta. Sitä vaan on jäänyt miettimään, että nyt menee jo liian lujaa. Mitä järkeä on satsata joukkueeseen enemmän kuin mitä siitä voi saada takaisin? Tätä kysymystä soisi pohdittavan etenkin näin taloudellisen taantuman aikakaudella – ja varsinkin täällä Jyväskylässä, jossa jäähallin kapasiteetti on sangen rajallinen eikä tulevaa persnettoa voida Jokereiden tyyliin kuvitella paikattavan millään oheistapahtumilla. ”Iso pala repii perseen”, niin kuin isäukko aina minua talousasioista puhuessamme jaksaa muistuttaa.